Poliisikko Kari Tolvasen (Kok) esitys 26. huhtikuuta rikoslain 47 pykälän muutoksesta eteni sosialistien Antti Lindtmanin ylistykseen. Kuinka ollakaan Tolvanen poliisina ehdotti –kovennettua rangaistusta palkan maksamisen epäselvyyksistä työnantajille.

 Nimi Tolvanen tullee suomen kieleen sukukielestä Unkarista. Kuvaavalla tavalla sana tolvaj tarkoittaa ”varas”. Sanan omistusmuoto on ”tolvaja”. Poliisikko Tolvanen on tavallaan osoittautunut nimensä veroiseksi sillä hän näpistelee näillä kovennettujen rangaistuksien ehdotuksillaan vähitellen suomalaisten perusoikeuksia vedoten härskillä tavalla puutteenalaisten etuun. Kukin laki joka rankaisee ihmisiä ja vie nämä mahdollisesti vankilaan on kavennus kansalaisoikeuksiin ja tulisi nähdä sellaisena.  

 On tosin huomattavaa, että Tolvanen on lähtenyt SDP:n sosialistien linjalle tässä kysymyksessä. Kuten edustaja Lindtman (SDP) sanoo:

 ” Ammattiliittojen ja työsuojeluviranomaisten

tietoon tulee kuitenkin vuosittain tuhansia

tapauksia, joissa työnantaja ei ole noudattanut

työehtosopimusen mukaista vähimmäispalkkaa

ja työehtosopimuksen perusteella maksettavia

lisiä koskevia määräyksiä. Tämän lisäksi,

että näiden työehtosopimuksen palkkausta

koskevien määräysten rikkominen aiheuttaa huomattavia

menetyksiä työntekijöille sekä palkan

että palkkaan sidottujen muiden etuuksien, kuten

työttömyyspäivärahan, sairauspäivärahan ja työeläkkeiden,

menetyksenä, niin kyllä tässä voi

nostaa tämmöisen kansalaisten näkökulmasta

lainsäädännön tasa-arvon näkökulman, että jos

työntekijä varastaa työpaikalla esimerkiksi kahvipaketin,

niin seurauksena voi olla pahimmillaan

paitsi työnantajan menetys niin päälle vielä

sakot näpistyksestä. Sen sijaan jos työnantaja varastaa

työntekijältä jättämällä palkkaa maksamatta,

niin tämä ei ole rangaistavaa, ja mikäli kyseessä

on pieni tapaus, niin työntekijän mahdollisuus

tässä tapauksessa viedä asiaa eteenpäin on

usein rajallinen”

Jos aloitetaan lopusta, niin työnantajia toki rangaistaan jo nyt palkan maksamatta jättämisestä. Tuomioistuin voi määrätä ja usein määrääkin palkan maksettavaksi jälkikäteen maksamattomilta osin. Lindtmanin on hyvä kuukausipalkalla vaahdota työnantajien epäoikeudenmukaisuutta, mutta työntekijöiden pitäminen nykypäivän Suomessa on, kiitos pitkälti juuri sosialistien oman ”hyvinvointivaltion” vaatiman verotaakan, hyvin kallista puuhaa. Tavallaan sosiaalitukien järjestelmä pitää itse yllä itseään. Yrittäjän usein on liian kallista palkata työntekijää avukseen, siis luoda työpaikka, kun palkkakulujen oheiskuluina olevat ”hyvinvointimaksut” kuten työttömyysvakuutusmaksu on maksettava. Siksi yrittäjä pidättäytyy palkkaamasta ketään jos suinkin mahdollista ja työntekijä on kortistossa ja luo näin lisätarvetta työttömyysvakuutusmaksujen nostoon, mikä entisestään vähentää työnantajan halua palkata uusia työntekijöitä.

 Nykyinen työntekijöiden vakiokäytäntö näyttää olevan, että he menevät tietoisena taulukkopalkkaa alemmasta palkasta ottamaan työn vastaan ja sitten lyövät tiskiin ammattiliiton avustamina tai muuten vaateen laskun loppuosasta kun heidän työsuhteensa päättyy. Siten työnantaja voi joutua työsuhteen kestosta riippuen maksamaan kerralla jopa kymmenien tuhansien eurojen summan könttänä. Neuvottelu määristä harvoin tulee kysymykseen edes yrittäjän ollessa lähellä konkurssia. Voisikin hyvällä omallatunnolla kysyä, että mikä on ”uhrin” vastuu asiassa. Onko työntekijä ollessaan sanotaan yli vuodenkin työnantajan palveluksessa tietyllä palkalla valittamatta hyväksynyt toiminnallaan alemman palkan? Onko eettisesti oikein että hän lyö lisälaskun usein ammattiliiton selän takaa työnantajan pöytään jätettyään asian käsittelemättä työnantajan kanssa työssä ollessaan. Työntekijän asemasta tuonnempana lisää.

 Jos Tolvana saa lakinsa voimaan niin yrittäjien halu palkata työntekijöitä etenkin taloudellisessa epävarmuustilanteessa tulee heikkenemään. Se ei ole Tolvasen ongelma. Hän saa joka kuukausi huippupalkan suoraan pankkitililleen sekä tietenkin kaikki kansanedustajan oheisetuudet, jotka saattavat lisätä palkan kaksinkertaiseksi. Hän nauttii edustajatoveriensa kanssa lomapäivistä, jotka ovat määrän puolesta verrattavissa peruskoulunopettajan vastaaviin. Toisin sanoen poliisikko Tolvanen on maksimietäisyydellä pienyrittäjän arkipäivästä. Yrittäjä pienyrityksissä, jos hän ei kykene työllistämään ketään itsensä lisäksi, työskentelee noin 365 päivää per vuosi. Yrittäjä, joka haluaisi saada työntekijän työhön maksamalla euron taulukkopalkkaa alempaa palkkaa tiukassa taloustilanteessa saa ammattiyhdistyksen uhkailemaan oikeustoimilla.

Työnantajien rankaisu työllistämisestä ei ole ratkaisu, kuten Lindtmanin väite kahvipaketin varastamisesta työnantajalta ei ole koko totuus. Esimerkiksi myyntitöistä palvelualalla saa nykyään noin 10-12 euroa per tunti. Sanotaan, että työehtosopimuksen määrittelemä vähimmäispalkka on 10 euroa. Oletetaanpa lisäksi, että työnantajalla, pienyrittäjällä, on varaa maksaa kahdeksan euroa. Työntekijän kuukausittainen bruttoansio olisi noin 1200 euroa. Melko vähän, myönnetään, mutta se on huomattavasti korkeampi kuin alle 800 euron työttömyysavustukset. Lisäksi se tekee ihmisen edes jossain määrin riippumattomaksi SDP:läisestä byrokraatin luukkukiusaamisesta. Lindtmanin logiikan mukaan tämänkin työntekijän on parempi istua työmarkkinatukea, joka muuten on veronalaista tuloa, ”nauttimassa” kuin ottaa parempaa palkkaa omasta työstä. Siis samalla kun Lindtman nauttii kansanedustajan huippupalkkaa kaikkine oheisetuineen, työtön nauttii luukulta luukulle juoksemisesta sosialistisessa unelmayhteiskunnassa yrittäessään elättää itsensä ja mahdollisen perheensä.   

 On hyvä syy siihen, miksi työnantajat on jätetty rangaistuksen ulkopuolelle. Etenkin vankeusrangaistus, mutta myös tuntuva sakko romuttaisivat yrittäjän liiketoiminnan hyvin pian etenkin pienen yksityisyrittäjän tapauksessa. Tällöin valtio menettää verotuloja vielä enemmän kuin jos työnantaja jättää maksamatta palkkaa tai lisiä, jotka työntekijä voi aina hakea oikeusteitse. Tietenkin jos työntekijä varastaa työnantajaltaan, tämä vaarantaa valtiontaloutta. Jos työntekijä varastaa kahvia kuten Lindtman spekuloi, tämä heikentää työnantajan kannattavuutta. Vaikka tämä sinänsä tuskin vie yhtään työnantajaa konkurssiin, se on yksi korsi matkalla kamelin selän murtumiseen. Työntekijät usein varastavat kaikenlaista: kuminauhoja, post it –lappuja, niittejä, paperia -rahaa … nimeä vain ja kaikki kelpaa.

 Tuleeko Kokoomus tai SDP puoliväliin vastaan? Tarjoavatko he ratkaisun, joka tekisi työnantajalle kannattavaksi työvoiman palkkauksen? Tolvanen ja Lindtman ovat hyviä esimerkkejä siitä, että näin ei suinkaan ole. Suomen kokonaisveroaste on sen mukaan mitä Jukka Hankamäki sanoo ”Työttömän kuolema” –kirjassaan 85 prosenttia. (Kts myös kirjoitus ”SDP:n dilemma” aiempaa) Siten Suomella käytännössä on hyvin vähän verotuksellista potentiaalia, mahdollisuutta lisätä verotusta ja siten vain vähän verotuksellista ”piilevää voimaa”. Jos työnantajaa pitäisi rangaista työntekijältä varastamisesta kun hän jättää palkkoja tai lisiä maksamatta, niin miksi kansanedustajia kuten Tolvanen ja Lindtman ei rangaista kansalta varastamisesta kun he sallivat 85 prosentin koronkiskonnan.

 R.W. Emerson sanoi esseissään, että kun vero on liian suuri sen tuotto alkaa vähetä. Tämän tajuaa melkein jokainen joka ei ole SDP:läinen. SDP:n logiikka on, että kun ahtaalla olevat ihmiset (teorian mukaan ainakin) jättävät veroja maksamatta, ratkaisu on ”torjua” tätä harmaata taloutta. Jos vero tuottaa liian vähän sitä pitää SDP-logiikalla lisätä, vaikka sen aiheuttama inflaatio ja veronvälttelyn yleistyminen tekisivätkin siitä hyödyttömän. Säästäminen ei tule kyseeseen. Esimerkiksi viime budjettileikkauksissa täysin koskemattomiksi jätettiin joitain hyödyttömiä ja kalliita byrokratioita, kuten ”tasa-arvon”, siis käytännössä feminismin, keskustelukerhot TAO ja TANE sekä suomalaisten sananvapauden leikkaajana tunnetuksi tullut huippupalkkaisen vähemmistövaltuutetun toimisto. SDP:läiset palkkaavat lisää verotarkastajia, poliiseja yms tutkijoita selvittelemään tilejä ja lisäävät vankilatilaa puristaessaan vettä kuivasta sukasta. Tällainen torjuntaohjelma maksaa hunajaa ja siirtyy veronmaksajien, muun muassa ”torjujien” uhreina olevien yrittäjien maksettavaksi. Lisääntyneet verot lisäävät yrittäjien halua vältellä veroja ja työllistämismaksuja ja kierre jatkuu.

 Samaan aikaan on toki selvää, että työntekijällä on sitä mukavampaa, mitä korkeampi hänen palkkansa on. Siis puhuttaessa alemmista palkoista välillä 1000-2000 euroa brutto. Hyvä ratkaisu jos Lex Tolvaja tulee voimaan, olisi win-win tilanteeksi porrastaa palkan oheiskulut siten, että suuryhtiöt, kuten pankit sekä kaupan alan jättiläiset kuten Gigant, Stockmann yms maksaisivat liikevaihtoon suhteutettuna suuremman osuuden kansantaloutemme sosiaalikuluista kuin pienyrittäjä Timon toiminimen tapaisessa yhden työntekijän työllistävässa 100 000 euron liikevaihdon firmassa. Timon toiminimen tapaisilla pienyrittäjillä ei ole yleensä ekonomeista ja verojuristeista koostuvia osastoja neuvomassa kulujen ja kannattavuuden suhteen. Ai niin, Kokoomushan ajaa nimenomaan suuryhtiöiden etuja… Lex Tolvaja nykyisellään poistaisi varmaan jonkin verran päänvaivaa näiden yhtiöiden johtokunnista, kun kilpailevia pienyrityksiä eliminoituu.

 Oikeistolaiset ovat nyt SDP:n ja muun vihervasemmiston saappaita nuolemassa ja päinvastoin vaikka ovatkin ivanneet heitä puhetilaisuuksissa ennen vaaleja. Vaalien jälkeen Tolvasen ja Vikmanin tapaiset märkäkorvapoliitikot (Kok) ovat aktiivisesti puolustaneet sosialistiagendaa on sitten kyseessä työnantajien vs työntekijöiden varastelu palkkauskysymyksissä tai sosialistisen valtionvarainministeri Jutta Urpilaisen päätön kana –talouspolitiikan puolustaminen eduskunnassa. Tolvasen pitäisi olla yrittäjän asemaa parantamassa puolueensa ohjelmajulistusten mukaan, mutta ainoa kravatti joka Tolvasen mukaan näyttäisi kelpaavan pienyrittäjälle näyttää olevan Stolypinin kravatti. Tämä muoti saattaa yleistyä jonkin verran jos Lex Tolvajan kaltaiset lainsäädäntöhankkeet yleistyvät.

 Politiikka lieneekin yliopistotieteen lisäksi ainoa elinkeino, jossa on kannattavaa yrittää puristaa vettä kuivasta sukasta.