Viime vuosina kansanedustuslaitoksessa on näkynyt huolestuttavana piirteenä poliisien rynnäkkö edustajapaikoille. Poliitikko plus poliisi = poliisikko. Meno on asteittain menossa aika sairaaksi.
Heti tultuaan valittua eduskuntaan, poliisikko Kari Tolvanen (Kok) esitti seuraavan puheenvuoron kesäkuun 29. päivänä 2011:
” On jo nyt vihdoinkin aika kriminalisoida vakavien rikosten valmistelu, mikä on mainittu hallitusohjelmassa. Järjestäytyneiden rikollisjengien tekemissä törkeissä ryöstöissä, joissa tekijät ovat jääneet kiinni, kun poliisi on estänyt heidän yrityksensä ja tekotoiminnan suoriutumisen, rikolliset ovat saaneet sitten todella pieniä tuomioita muun muassa ampuma-aserikoksista, kun he eivät ole kyenneet - tietysti onneksi poliisin toiminnan johdosta - näitä rikoksia loppuun saattamaan. Samoin on ollut yksittäisiä tapauksia, joissa murhaa on suunniteltu mutta poliisi on päässyt siihen väliin ja saanut tekijän kiinni. Ja jälleen rangaistukset ovat olleet todella minimaalisia. Täytyy kuitenkin muistaa, että ihmishenki on aina suojeluobjektina tärkein, ja on täysin selvää, että tämmöisten vakavien rikosten valmistelu pitää kriminalisoida.”
Kenellekään ei varmaan tule yllätyksenä, että poliisikko ajaa kovennettuja rangaistuksia. Sellaista poliisia saa etsiä jonka mielestä rikollisien rangaistuksia pitäisi lieventää tai järjestelmää muuttaa siten, että rikosten määrä vähenisi. Tolvanen ei olekaan ihan niin tolvana kuin tuon lausumansa perusteella voisi luulla: Hän on häikäilemätön oman edun ajaja. Kun rikosten rangaistuksia kovennetaan, hän itse ja hänen poliisikollegansa hyötyvät rikollisten lisääntyneenä määränä. Poliisilla on vähemmän tilaisuuksia teeskennellä välittävänsä tavallisista ihmisistä, jos rikollisia ei ole. Siten heidän etunsa on, että mahdollisimman moni asia on rikos ja rangaistus on mahdollisimman kova. Kovan rangaistuksen funktiona poliisi voi esittää rikoksen vaarallisena (Implisiittinen olettama) ja siten itsensä sankarina. San-karina.
Tolvanen näkyy sopivasti unohtavan oheisessa esityksessään, että yleensä rangaistaan tehdyistä rikoksista. Rikoksen valmistelu on aina kyseenalainen käsite. Melkein mikä tahansa toiminta voidaan tulkita valmisteluksi. Lannoitetta ostaessasi saatat päätyä terroristiepäillyksi, sillä lannoitteista voi valmistaa pommeja. Tolvanen ja kumppanit näkevät ihmiset tolvanamaisesti mukaillen ”objekteina”, jotka olisivat pamputushegemonian subjekteja.
Tolvanen näkyy jyräävän kerran alkuun päästyään kuin höyryjyrä eteenpäin jyräten kovennettua rangaistuskäytäntöä voimaan poliisilaitoksen käsikassaran, eduskunnan välityksellä. Torstain 26. huhtikuuta kyselytunnilla hän sen jälkeen, kun kyselytunnin televisiointi oli loppunut, alkoi ajamaan kovennettua pamputusta työturvallisuusrikoksiin. Pala kerrallaan Suomen valtiolaivaa ollaan ajamassa kovennetun rangaistuskäytännön karille. Kun Tolvanen on valmis tästä kaudesta, Suomi-neito lienee kyykistelemässä hänen edessään pakkopaidassa, jos meno tällaisena jatkuu. Venäläiset tunsivat hirttosilmukan nimellä Stolypinin kravatti. Aika tulee näyttämään, kutsummeko me sitä Tolvasen kravatiksi. Tällä hetkellä hirttosilmukkaa ei tosin käytetä, koska hirttäminen kuten muutkaan kuolemantuomion muodot ei ole käytössä rikosoikeudellisena rangaistuksena Suomessa. Tämä asiantila tosin vallinnee pikemminkin Tolvasesta ja muista poliisikoista huolimatta kuin heidän vuokseen.
Eduskunnassa on tällä hetkellä ainakin seitsemän poliisikkokansanedustajaa, mikä on noin neljä prosenttia kansanedustajien kokonaismäärästä. Tähän määrään voisi lukea poliisikkojen luontaiset myöntäilijät, kuten Kokoomuksen Pauli ”Diktaattoripuisto” Kiuru. Kiuru ei ole ammatiltaan poliisi, mutta hänen isänsä on ollut. Kiuru ehdotti syksyllä 2011 Aamulehteen kirjoittamassaan artikkelissa, että Suomen kaupunkeihin pitäisi perustaa erityisiä ”Diktaattoripuistoja”. Näihin pystytettäisiin diktaattorien patsaita yms ”opetustarkoituksessa”. Tämä ehdotus tuonee hyvin esiin Kiurun arvomaailman. Diktaattorit ansaitsevat siis Kiurun mukaan komeat patsaat Suomeen, jonka demokratia on vaarassa diktaturoitua hänen poliisikkokavereidensa militarisoidessa eduskunnan. Mielenkiintoista kyllä, kukaan kansanedustaja ei puhunut Kiurun ehdotuksen jälkeen, että tämä pitäisi erottaa eduskuntaryhmästään. Vaikka Jussi Halla-Aho oli erotettu juuri tilapäisesti ryhmästään sen vuoksi, että oli ehdottanut sotilaallista väliintuloa Kreikassa.
Mitä diktaattoripuisto muuten maksaisi veronmaksajalle? Ei harmainta aavistusta eikä se kiinnostane veronmaksajien rahoja käyttelevää Kiurua. Lienee kuitenkin sen luokan kustannus, että ”opetustarkoituksen” saisi paremmin ja halvemmalla toteutettua jakamalla jokaiselle Suomen koululaiselle ilmaiskappaleen sellaisista diktaattorien elämäkerroista kuin Montefioren ”Nuori Stalin” ja ”Punaisen tsaarin hovissa”, Jung Changin ”Mao” yms.
Alkuvuodesta 2012 Kiuru ja kuusi muuta kokoomuslaisedustajaa kirjoittivat jälleen Aamulehteen, tällä kertaa yleisönosastoon, kirjoituksen, jossa vaadittiin lisärahoitusta poliisille. Kirjoituksessa taas peloteltiin poliisien määrän vähentämisen karmeita seurauksia, ylistettiin poliisia kritiikittä yms. Todellisuudessa poliisien määrän vähentämispelottelu on propagandaa. Esimerkiksi oikeustoimittaja Mikko Niskasaari on käsitellyt tätä ansiokkaasti Voima-lehteen 1/2012 kirjoittamassaan artikkelissa ”Poliisi puhuu p(r)ahaa”. Ydinsanoma on, että poliisien lukumäärä on ollut lähes vakio koko 2000 luvun ja leikkaukset moneen muuhun alaan nähden kutakuinkin olemattomia. Kiurun ja kumppaneiden, kuten poliisiylijohtaja Paateron, tilastoista unohtuvat säännöllisesti esimerkiksi työllistämisvarat työttömien poliisien (Joiden määrä näyttää olevan kasvussa, kiitos ylenmääräisen koulutuksen.) palkkaukseen tarkoitetut varat, passi- ja muut lupamaksut ja sen että poliisi säännöllisesti saa lisätalousarviossa ylimääräistä rahaa. Kaikki tämä on piilotukea poliisille.
Poliisikorruptio alkaa olla jo tulossa tunnetuksi kansalaisille. Aiheesta ehkä paras sivusto netissä on Mikko Niskasaaren blogisivusto, jossa on koottuna hänen kirjoituksiaan eri lehtiin. Niskasaaren mukaan poliisi on syyllistynyt muun muassa seuraaviin rikoksiin:
- Helena Erosen tekemän kunnianloukkaustutkintapyynnön jälkeen tutkimattajättämispäätöksen salaaminen
- Poliisiylijohtaja Paatero on antanut valtuutensa ylittäen taannoin määräyksen antaa ampuma-aselupia vain tilapäisinä (Ylittäen valtuutensa)
- Häiriköinti messuilla 2011 alussa. Pukukoodin pakottamisyritys.
- Varsinais-Suomalainen poliisi Arppe esti Niskasaarta saamasta erästä julkista dokumenttia ja pakotti toimistovirkailijan mukaan tähän salailuun.
Messuhäiriköinti liittyy moottoripyöräkerholaisten yleiseen ahdisteluun. Poliisi oli tullut messuille ja vaatinut ”jengiliivejä” käyttänyttä miestä riisumaan liivinsä. Tämä kieltäytyi, joten poliisi määräsi miehen poistumaan messuilta. Mies ei ollut aiheuttanut häiriötä, ainoastaan poliisi. Mies ilmoitti tapauksesta eduskunnan oikeusasiamiehelle, joka nuhteli poliisia. Suomessahan ei ole pukukoodia, joka pakottaa ihmiset käyttämään tai olemaan käyttämättä tietynlaisia vaatteita. Paitsi vankilan tapaisissa paikoissa, jonka kaltaiseksi myös eduskunta poliisikkojen vyörytyksen aikana on tulossa. Blogikirjoituksessaan Paatero valitti sitten sitä, kun vankilassa ihmiset voidaan määrätä noudattamaan pukukoodia mutta ei siviilissä. Paateron ihanneyhteiskunta siis muistuttanee vankilaa. Nykyään Paatero uuden sätkynukkensa, sisäasiainministeri Päivi Räsäsen, kanssa ajaa ”jengiliiveille” kieltoa. Tämä siitä huolimatta, että heillä ei ole mitään todisteita jengien rikollisuudesta (Niskasaari selostaa tätä kirjoituksessaan ”Poliisin toimittajilla pitää kiirettä”).
Niskasaaren blogi on osoitteessa mikkoniskasaari.fi
Suomessa on siis pahoin korruptoitunut poliisivoima, josta yhä uudet poliisikot pyrkivät Suomen eduskuntaan pamputtamaan. Sotilaiden osallistuminen eduskuntatyöhön on kiellettyä. Poliisit kannattaa liittää mukaan tuohon kieltoon. Miksi ei esimerkiksi opettajia? Miksi poliisit? Moniakin syitä. Opettajat eivät ole mukana lain valvonnassa, he eivät käytä säännöllisesti väkivaltaa työssään (ainakaan fyysistä) eikä opettajan ammatti ole rinnasteinen sotilasammattiin. Opettajat eivät myöskään ole korruptoitunut ammattikuntana.
